torstai 13. tammikuuta 2011

Koulutuntia, suunnitelmaa loppuviikolle!

Hej! Ihan näin aluks kerron teille näist postauksist. Eli aattelin vähän tätä postauksien määrää yms. Joten ''päätin'' että postaan siis noin 2-3 kert./vko. Viikonloppuisin 1-2 postausta ja arkena 1-2 postausta. Näin ihan sen takia, että arkena ajan pitää riittää myös läksyihin-joita tulee ihan liikaa! Viikonloppuisin tietenkin on enemmän aikaa jolloin myös postaan useiten. Se siitä sitten! Parin viikon sisällä tulee joku erikoispostaus! Kaipaisin edelleenkin ehdotuksia mistä sen tekisin! Katotaan katotaan...

Tän loppuviikon ohjelmaa tiivistettynä:

Torstai: Koulutunti omalla kentällä-Ursula Limnell piti. Muitakin ratsukoita mukana, keskityttiin siirtymisiin ja istuntaan. Koko tunti ilman jalustimia. Lisää postauksen loppupuolella.

Perjantai: Kevyehkö maasto reissu. Kaikkia askellajeja, ei kuitenkaan varsinaista treeniä vaan vapaampaa, rentoa hölkkää.

Lauantai: Teppo Hakalan pitämä estetunti hänen tallillaan Tuusulassa. Eka hyppäri yli kuukauteen hyppytauon ja sairastelun takia.

Sunnuntai: Koulutunti-taaskin Ursulan pitämänä. Tällä kertaa (niinkuin yleensä) yksityistunti. Ei vielä tietoa mitä tehdään, mutta toivoisin laukkatyöskentelyä ja istuntaharjoittelua.

+Aluevalmennus viikonloppu 22.- 23.1.2011 (eli seuraava viikonloppu).



Molemmat kuvat viime aluevalmennuksesta (olemme siis B-maajoukkueessa, mutta käymme aluevalkoissa)! Joka oli viime vuoden joulukuussa. Pakkasta oli reippaat 10 astetta, mutta tosi hieno keli oli! Lauantaina menimme lähinnä puomeja sekä pieniä esteitä. Sunnuntaina menimme 110-125cm rataa. Molemmat päivät menivät hyvin. Estekuva on kolmoissarjan 2. osa ja korkeudeltaan arvioisin noin 110cm. Ekana päivänä harjoittelimme myötäämistä, mikä olikin tosi hyödyllistä! Huomasin siitä olleen ainakin minulle paljon hyötyä! Valkat piti Teppo Hakala omalla tallillaan.

Tänään meillä oli siis koulutunti omalla kentällä. Pakkasta oli vain 3 astetta, josko se selittäisi tilsat? Noh, sitä en tiedä mutta Puksulle ja parille muulle tuli ihan kauheat tilsat ja koska kentällä tietty oli jäätä (eka +kelit ja sit jääty taas) ja sitku tuli tilsoi niin hepat liukasteli tosi paljon. Puksulla lipsuili paljon ja loppuraveissa meinattiin mennä nurinkin. Onneksi Puksu oli nopea jaloistaan ja hoiti homman voiton puolelle! Itse tunnilla tehtiin siis aluksi verkat ravissa. Sitten ympyröillä siirtymisiä ravi-käynti, ravi-seis, käynti-laukka jne. Olosuhteet huomioiden meni hyvin! ainiin! Mentiin koko tunti ilman jalustimia-alkuraveista asti! Onneksi Puksulla on kohtalaisen tasaiset askellajit, joten se ei tuottanut ongelmia. Ainoastaan minä! =D Joo ihan totta. Oma ongelmani liittyy istuntaan. Olen vino selästä, samalla pääkin kääntyy. Vasen kylkeni on tavallaan kurtussa ja pää kääntyy vasemmalle, huomiomme kiinnittyy myös käsiini! Ne ovat _AINA_ olleet pahin ongelmani! Pidän niitä liian alhaalla ja vasen nyrkkini kääntyy rystyset ylöspäin. Niihin yritän kiinnittää huomiota, vinouteen on vaikea kiinnittää huomiota yksin ridatessa, koska en itse huomaa sitä ollenkaan. =/ ajalla sitten...

Muuta ei taidakkaan olla.. Puksu on nyt täydellisesti normaalissa työssä ja uusi ruoka totutettu + kaura määrä palautettu. Joku päivä pitäs käydä nummelassa HEVO's tarvikeliikkeessä. Sinne voitettiin 70€ lahjakortti kisoista (voitettiin 100cm)! Aattelin sijottaa uuteen romaaniin, tai vaikka ostaa ihan hepalle muonaa =D Loppua piristän muutamalla mukavalla kuvalla =D Kaikissa kuvissa minä,



Kimo poni on ex-vuokraponini Jimi (Amin Hot Pepperoni).


Ruskea poni on ex-poni Teemu (Tsempion).



Vanha herra Ero näyttää parhaita puoliaan =D Ex-ylläpito!

TEEMU-KUVAT C KATARIINA KAVENIUS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti