Zorro meni tosi hyvin tuntinsa, vielä on paljon opeteltavaa ja korjattavaa, mutta ollaan hyvällä alulla. Mentiin puomityöskentelyä ja kaikenlaista säätöä pienillä esteillä. Lopuks sit pientä rataa ja muutakin. Lähinnä siis työskentelyä pienillä esteillä laukan ja muiden tärkeiden asioiden kanssa ennen esteiden korottamista. Korkeimmillaan mentiin noin 90-100cm esteitä. Zorro hoiti oman hommansa super! Eikä yhtään kytännyt erikoisesteitä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, huomenna meenkin ~1½ tunnin maastolenkin palauttelevasti ja sunnuntaiksi yritän saada koulutunnin. Jos ei onnaa niin meen itsenäisesti koulua.
perjantai 26. elokuuta 2011
Ensimmäinen estevalmennus
Tänään kävimme Zorron kanssa ekaa kertaa estevalmentajamme luona Tuusulassa. Sitä ennen kuitenkin menin Puksun ja aloitankin postauksen kertomalla Puksun kuulumisia ja muutoksia. Elikkäs, tilanne on muuttunut viime postauksesta aika lailla. Ensinnäkin tää hemoglobiiniarvo on huolestuttavan pieni-ja mikä vielä parempaa siihen ei tiedetä varmaa syytä. Arvauksia/vaihtoehtoja on, mutta mitään ei ole todistettu oikeaksi. Kisoihin kuitenkin päästään, mikä on hyvä. Jos Puksu siitä huolimatta tuntuu verkassa samalta kuin viime kisoissa niin en tietenkään starttaa. Hemoglobiiniarvon nostamiseen ei auta rauta- tai vitamiinikuurit, joten niitä ei syötetä. Nyt mennäänkin joka päivä 1-2 tunnin kevyitä ''hölköttelylenkkejä'' kisojen välissä kisakauden loppuun nämä parit kisat mitä vielä jäljellä. Sitten alkaa 1-2 kuukauden ''hölköttely''-kausi ja sen jälkeen uudet verikokeet. Tässä pääpiirteittäin, kaikkea ei ole tarpeellista tietää, niistä ehkä lisää myöhemmin.
Zorro meni tosi hyvin tuntinsa, vielä on paljon opeteltavaa ja korjattavaa, mutta ollaan hyvällä alulla. Mentiin puomityöskentelyä ja kaikenlaista säätöä pienillä esteillä. Lopuks sit pientä rataa ja muutakin. Lähinnä siis työskentelyä pienillä esteillä laukan ja muiden tärkeiden asioiden kanssa ennen esteiden korottamista. Korkeimmillaan mentiin noin 90-100cm esteitä. Zorro hoiti oman hommansa super! Eikä yhtään kytännyt erikoisesteitä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, huomenna meenkin ~1½ tunnin maastolenkin palauttelevasti ja sunnuntaiksi yritän saada koulutunnin. Jos ei onnaa niin meen itsenäisesti koulua.
Muutama huonolaatuinen kuva by äiti mun pokkarilla. Nyt meen nukkumaan! Viikonlopusta yritän saada jotain video- tai kuvamateriaalin molemmista polleista :) Tää oli tälläinen lyhyt nyt.
Zorro meni tosi hyvin tuntinsa, vielä on paljon opeteltavaa ja korjattavaa, mutta ollaan hyvällä alulla. Mentiin puomityöskentelyä ja kaikenlaista säätöä pienillä esteillä. Lopuks sit pientä rataa ja muutakin. Lähinnä siis työskentelyä pienillä esteillä laukan ja muiden tärkeiden asioiden kanssa ennen esteiden korottamista. Korkeimmillaan mentiin noin 90-100cm esteitä. Zorro hoiti oman hommansa super! Eikä yhtään kytännyt erikoisesteitä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, huomenna meenkin ~1½ tunnin maastolenkin palauttelevasti ja sunnuntaiksi yritän saada koulutunnin. Jos ei onnaa niin meen itsenäisesti koulua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hui hitsi ku toi on iso! :DD Tsemppiä sulle ja Puksulle & Zorrolle jatkoon! :)
VastaaPoistaHeh se on kyllä aika jättiläinen :D Kiitoss :)
VastaaPoista