Kuvannut Katariina Kavenius
Ja ettei ihan helpolla päästäis niin tiistaina huomasin Puksun oikean silmän vuotavan ja sieltä tuli vähän valkoista mönjää. Eilen aamulla saimme lekurilta lääkkeet, sillä se oli silmätulehdus! Eilen oli tosi paha, vuoti ihan kunnolla sitä valkosta ja koko silmän alus oli vetinen. Lääkkeet saatuaan tänään oli jo parempi, illalla kuitenkin oli taas pahentunu.. Silmän valkuainen on ihan punainen eli tulehtunut. Näillä tiedoilla kuitenkin vielä oltas pääsemässä kisoihin..
Mutta, koska en ole saanut kokea jo tarpeeksi niin jatkan toki listaa.. Aamulla tuli soitto et Zorro ei oo ihan ok, makoilee ja lepuuttaa toista takasta koko ajan. Päivän mittaan paheni ja paheni, lopulta ei pystyny kävelee. Tulinkin kauheella kiireellä koulusta tallille et oltas lähetty viemää Zorpasta klinikalle. Katottiin vielä kavionpohjaa ja mitäpä sieltä löytyikään?!? 5cm pituinen rautanaula keskeltä sädettä!!! No eipä ihme et sattu.. Irrotettiin se ja sitte käveli jo paremmin. Vielä tietty arkoo paljon, muta pysty sentää kävelee. Laitettii betadine-haude ja koppilepoon. Lauantaihin asti näin ja jos sit viel arkoo niin on luultavasti kehittäny paiseen.. Ei voi mitään nyt sitte, en tiiä kuinkakohan monta kertaa oon tän sanonu, mut pää pystyyn ja kohti uusia haasteita! Hoidan Zorron joka päivä ja puuhailen sen kanssa, Puksun hoidan (ja extrahyvin silmän) normaalisti ja keskityn täysillä loppuihin kisoihin. Jatkoa odotellessa :) Kyllä ne hepat kuntoon tulee ennemmin tai myöhemmin.
Uusia kuviakin ois, mut en jaksa nyt alkaa väsäilee.. Huomenna sit, parempi mieli, parempi postaus :)
Toivottavasti molemmat hepat paranee nopeesti (:
VastaaPoistaKylläpä nyt tulee vastoinkäymisiä ! : -( Toivottavasti hepat paranee nopeesti ! Onnea kisoihin !
VastaaPoistaKiitos molemmille! :)
VastaaPoista