sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tylsyys

Eilen en pystynyt kirjoittaa, koska meijän koneen näppäimistö ei toiminut. Nyt kuitenkin toimii, kun vaihettiin toinen näppäimistö :)

Puksu on todella tylsistynyt. Se on muutenkin sellanen ns. ikiliikkuja ja odottaa pääsyä maastolenkille, koulutreeneihin tai vaikkapa traikkureissulle. Aina juoksi portille vastaan kun huomasi, että oon saapunut tallille. Puksu on ollut aina tosi aktiivinen tarhassa, vaikka meijän tallilla on pienet tarhat niin suurimman osan ajasta leikkii muitten kanssa ja liikuskelee ympäriinsä. Nyt P pääsee vain puoleksi päiväksi sairastarhaan ja kyllä huomaa, että sitä ärsyttää suunnattomasti ja on aivan hämmästynyt ja vihainenkin kun ei pääse liikkumaan ja en viekkään sitä maastoon baanalle taikka hyppäämään. Itteäkin ärsyttää, suututtaa ja toisaalta oon myös surullinen Puksun puolesta, kun hän ei voi ymmärtää miksi ei pääse juoksentelemaan ja tekemään sitä missä on hyvä ja mitä rakastaa.

Karsinassa P on ylienerginen, kun tuun harjaamaan ja pitämään seuraa, niin hyörii ja pyörii ja vaikea rauhoittua rapsutteluun. Ilahtuu aina suunnattomasti kun saavun paikalle, mutta kuitenkin ei malta pysyä pöksyissään, kun odottaa ja olettaa, että vien sen lenkille. Tarhassa Puksu on keksinyt aivan jotain omaa puuhaa tylsyyksissään...

Eilen Puksu puuhaili näitä:
a) juoksenteli/pomppi/loikki/pukitteli/hyppi pystyyn siinä pienessä saikkutarhassa, jep tekee hyvää kintulle..
b) rauhoittui syömään
c) astui viereisissä tarhoissa olevia tammoja, oi kyllä.

Puksulle viritettiin sit ''aidat'' sillein ettei pääse kosketuksiin tammojen kanssa. Hauskaa. Kävin keräämässä eilen Puksulle muutamat säkilliset vihreätä ruohoa, koska ei pääse laitumelle syömään :( Siitä tykkäs toooosi paljon ja hetkeksi rauhottui. Tänään haen myös vihreetä ja yritän hakea niin monena päivänä kun kerkeän.

Kuvailin eilen Puksua tarhassa, ja alhaalla näkyy kuvia siitä :)

Tänne ei pääse Puksu :(

















Naminami vihreetä!



Kiillän aika kivasti..

Vähän vielä ruohoa jäljellä..


Suu on pakko ahtaa täyteen!


Tällänen koppero.



Kaapin ovi :)

Tän hetkiset ruuat eli vähän kauraa ja paljon porkkanoita.




Vesikin on ihan heinässä (tosin söi ne tosta päältä pois kun maasta loppu).















Meillä on ollut monena päivänä kiista saako narua syödä :) Nyt hän saa syödä, koska ei ole muutakaan tekemistä ;) Ei sitä voi kaikkia huveja poistaa..

Tuli jano.


Rapsuttelin jalkaa, kuva vähän hassusta kuvakulmasta.











PÖÖ!



Olen tosi kaunis ♥



Kun tällänen kattoo sun perääs ku lähet, nii tekiskö mieli jättää? :(

Pahoittelen, kuvia on aika paljon, mutta tää on vikoja kertoja kun kuvia saan, joten kaikki vähänkin hyvät on  muistoja :) Videopostaus on ollut jo pitkään valmis, mutta kone ei jostain syystä anna ladata sitä, joten vielä joudutte odottelemaan :) Pistän sen kuitenkin, vaikka siinä onkin jo vanhentunutta tietoa mm. Puksun jalan tilanteesta.

9 kommenttia:

  1. miten niin vikoja kertoja kun saat puksusta kuvia? :o myytkö/lopetatko sen?

    VastaaPoista
  2. Meillä oli kans saikkutarhas heppa "hiusmurtuman" jota ei ollut ja muutaman venähdyksen takia 6vko niin sillä paheni vaan se jalka kun juoksi ja riehui ihan hulluna joten laitettiin suosiolla se laitumelle ja sitten kun hepat olivat tarhassa niin tämä oli tallissa, alkoi paranemaan nopeasti.

    mutta miksi viimeisiä kuvia puksusta? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähen sinne Saksaan. Kesällä selviää.

      Poista
    2. Nii ja siis ei voi missää nimes laittaa laitumelle Puksuu kun siel juoksee ja riehuu kahta kauheemmin kun on niin innoissaan..

      Poista
    3. aa niin luinkin tuolta nuita aikaisempia niin muistin!

      harmi juttu, no jospa se tasottuis tuosta eikä enää riehuis. :)

      Poista