keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Puksun hypyt on hypitty

Vaikka, loppujen lopuks tiesin et näin tulee käymään.


Tulevaisuus näytti kuukaus sitten hyvältä; kisat meni hyvin, Puksu voi hyvin, yhteistyö pelittää ja kaikista aikaisemmista vastoinkäymisistä huolimatta luotin, että oli tulossa Puksun elämän parhain kausi. Miten pahasti voikaan olla väärässä?

Meidän piti lähteä kolmen viikon päästä Saksaan koko kesäksi valmentautumaan ja kisaamaan, tavoitteena oli 120cm radat. Nyt joudun lähtemään yksin ja jättämään Puksun tänne parantumaan.

Käytiin tänään klinikalla, uudella piikillä ja varmistuskuvauksilla. Puksullahan löytyi (mitä en ole kertonut blogiin) viimeksi molemmista etujaloista luumuutoksia, nuljuluitten haurastumat vuohisniveltulehduksen lisäksi.  Oikeasta etusesta nuljuluu on ollut haurastunut syntymästä asti ja ei ole edennyt 13 vuoden aikana mihinkään.    Nyt haurastuma oli edennyt ja myöskin vasempaan oli tullut. Viimeksi meille kerrottiin , että on pieni (huom. pieni) riski et jalka murtuu heikomman aineksen kohdalta kovan iskun/ muun seurauksena. Mutta riski oli minimaalisen pieni.

Nyt siis kun kokeilimme miten liikkuu viime viikolla et alettas liikuttaa normaalisti niin ontui, ja kunnolla. Aateltiin, että tarttee vaan toisen piikin ja varattiin aika uudelle piikitykselle. Puksulla tapahtui käyntiloman ajalla pieni tapaturma, eli yön aikana Puksun jalka oli jäänyt kiinni johonkin ja sen seurauksena kenkä oli irronnut ja jalka kuuma & turvonnut. Päätettiin tämän takia kuvauttaa vielä oikea etunen uudelleen varmuuden vuoksi.

Klinikalla kesti aika kauan, koska meillä oli ongelmia piikityksen kanssa. Kun sitten vihdoin päästiin kuvaamaan niin siitä se riemu sitten repesi... Puksulla on oikeassa nuljuluussa hiusmurtuma, yön aikainen tapaturma oli vaan viimeinen tikki. Jalka ei enää kestäny. Nyt 1½ kuukautta täyslevossa ja peukut pystyyn, että alkaa luutua oikein. 1½ kuukauden jälkeen kontrolliin ja sitten sen mukaan miten jalka on parantunut. Yksi asia on kuitenkin varma, Puksu ei tuu hyppää enää koskaan.




♥ Haluun muistaa sut tälläsenä ♥ 

43 kommenttia:

  1. eiii jotenkin tilanne on meillekkin niin ajankohatinen niin tippahan tässä linssiin melkein tuli :(

    voimia sulle ja kaikkee hyvää molempien tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos superpaljon, tsemppiä myöskin sinnepäin!

      Poista
  2. EIKÄ! ihan kamalaa, hirmuisesti tsemppiä sulle ja Puksulle!! Itelläkin melkein tuli tippa linssiin, oon meinaan fanittanu teitä koko viime kauden ja toivonu, että Puksu tervehtyis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaan.. Valitettavasti nyt kävi näin :'(

      Poista
  3. Voimia, tuollainen on todella kurjaa. :( Paranemiset Puksulle, josko se saisi loppuelämänsä elää tyytyväisesti köpöttelyheppana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivotaan... Tsemppia kans teille leikkaukseen & toipumiseen!

      Poista
  4. Voi että, miten ikävä juttu =( =( Teillä oli Puksun kanssa kuitenkin hieno ura ja opit varmasti mielettömän paljon sen kanssa. Puksulle tsemppiä toipumiseen ja sulle hyvää Saksan reissua, kyllä se elämä alkaa taas hymyillä, usko pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :( Se on totta, pitää yrittää muistella ja miettiä niitä miljoonia hyviä hetkiä ja asioita mitä Puksu mulle opetti! Kaikista vastoinkäymisista huolimattan oon edelleenkin sitä mieltä, että Puksu oli oikea ostos ja parempaa ei voi löytää. Kiitokset, mä oon vaan jo niin monta kertaa nostanu itteni takas ylös et tekis mieli jo luovuttaa :(

      Poista
  5. Voi ei, tosi kurja kuulla :(
    Mulla kävi entisellä hevosella vähän sama juttu, hiusmurtuma tuli kintereeseen. Pitkä oli toipumisaika eikä ikinä kunnolla toipunu kuitenkaan :/
    No nykyään tää onneksi elelee harrasteheppana maatilalla, jossa saa hengata rauhassa muiden heppakavereiden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Puksustakaan nyt sitten ei tiedä, aika näyttää.. :)

      Poista
  6. Voimia ihan hirveesti :( ihan hirmu kurja juttu...

    VastaaPoista
  7. voi ei ihan kauheeta ): voimia !

    VastaaPoista
  8. Voi ei! Kamalaa :< mutta paljon voimia teille kaikille!

    VastaaPoista
  9. Mä rupesin oikeesti itkemään... Ihan kamalaaa just ku olit alkanu pärjää kisoissa ja teijän yhteistyö oli alkanu pelaamaan ja toimimaan ja olit varmaa käyttäny toisiaan kaiken aikas tallilla ni käy tolleen. Oon tosi surullinen sun puolesta ja ymmärrän kuinka kamalaa ti voi olla ku enesimmäisen hevosen kanssa käy tolleen, pystytkö enää ikinä ostas toista ku sul on tommoset muistot. Voimteja ihan hirveesti teille molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me pärjättiin jo viime kaudellakin, mutta syksy sairasteltiin melkeen kokonaan ja sit tuli se ähky ja muut ja aloin jo uskoo et pystytään siihen taas, mut ei.. Pakko vaan jatkaa eteenpäin, vaikka tuntuu raskaalta. Kiitän ihan superpaljon, tuli itelläkin ihan tippa linssiin ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  10. Voi ei !! Tämmöistä ei toivois kenellekkään :/ Voimia <3

    VastaaPoista
  11. Voi ei miten kamala kuulla! :( Teidän menoa oli oikeasti ilo seurata, kyllä tuli tippa linssiin kun luin tän :( voimia ihan kauheasti sulle! <3

    VastaaPoista
  12. Voimia muru vielä kerran. Taputtele puksua munki puolesta!

    Vaihdetaan kuviokelluntaa,

    - Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taputetaan! Kuviokellunta kuullostaa turvallisemmalta...

      Poista
  13. Voimia! Tosi surullista, mutta kyllähän kaikilla ne kilometrit tulee joskus täyteen. :( Kerro lisää tosta Saksa -hommelista? Ja haluatko muuten silti ne bannerit mitä väsäsin sulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :( Joo no siis meen Pohjois-Saksaan estevalmentajan omalle ratsastuskeskukselle töihin eli ratsastan, teen tallitöitä yms ja Puksun piti tulla sinne sit mukaan et sillä sit olisin enemmänkin valmentautunut ja kisannut muutamia kisoja, mut nyt kävi sit näin. Joo, erittäin mielellään, pistä vaan tulee heti kun vaan kerkeet :)

      Poista
  14. Voimia tosi paljon sulle! Elämä on nyt koetellut sua ja Puksua tosissaan, toivottavasti jaksat pitää lipun korkealla siitä huolimatta...toivottavasti Puksun jalka paranee, eikös sillä ihan hyvä koulu-ura voisi olla edessä vaikkei hypätä voisi, ettekös te HeA-ykkössijan pokannu ainakin kerran? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jepsis, yritetään.. Toivottavasti parantumisen jälkeen kestää koulu/maastokäyttöä. Siinä se on hyvä myöskin :)

      Poista
  15. Voiei! Voimia tosi paljon sinneppäin :(

    VastaaPoista
  16. eikä!! :(( voimia anniina suuresti :( olitte ihan mahtava pari.. voi itku.

    VastaaPoista
  17. voi ei :( mutta oo onnellinen että puksu on vielä täällä sun kanssa, ja se että ei voi hypätä ei loppujen lopuksi ole niin iso asia. hevosen kanssa voi tehdä muutakin, ja tärkeintä on että saat olla sun rakkaan kanssa yhdessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :/ Niin no miten sen nyt ottaa, mulla on aikaa 2 viikkoa hyvästellä Puksu. Ja hevoselle, joka rakastaa hyppäämistä enemmän kun mitään muuta, hyppäämättömyys ON iso asia..

      Poista
  18. Minua niin särki sydämestä kuulla tästä. Puksuhan on niin mahtava hevonen, että sitten siltä joudutaan estämään sen elämän ilo - esteet. Kuvistasi huomaa kyllä, että käsittelet hevosiasi niin hyvin, että nekin saavat saman ilon irti harrastuksistaan, kuin sinä. Toivotaan parasta, niin harmillista kuulla oli kyllä tästä. ♥

    Voimia ja jaksuhaljea KOVASTI! <3 )': !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, i agree.. Kauhealta tuntuu ettei koskaan enää pysty hyppäämään, varsinkin kun Puksu ihan oikeasti rakastaa sitä. Kiitän <3

      Poista
  19. Miksi 2 viikkoa aikaa hyvästellä Puksu? aijotko lopettaaa sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten yllä luki ''Meidän piti lähteä kolmen viikon päästä Saksaan koko kesäksi valmentautumaan ja kisaamaan, tavoitteena oli 120cm radat. Nyt joudun lähtemään yksin ja jättämään Puksun tänne parantumaan.''

      Puksu jää parantumaan ja mä lähen Saksaan, niin kun on sovittu.

      Poista
  20. Voi Anniina, tässä sulle vielä edellistäkin isompi voimahali!

    Voimia Saksan reissuun, käyn rapsuttelemassa Puksua kun taas käväisen siellä päin :)

    Sinikka

    VastaaPoista
  21. Voi ei, hurjasti jaksamista sulle ja hepallesi paranemista! Tiedän miten kamalaa tuollainen on. :(
    Mutta sussa on sellaista potentiaalia, että kunhan saat hyviä hevosia allesi niin pystyt vaikka mihin, älä lannistu!
    Tsemppiä

    T: Täti, joka on varmaan liian vanha seuraamaan blogiasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Yritetään, vaikka pahaltahan tää tuntuu :( Kukaan ei ole liian vanha ;)

      Poista
  22. Voih :(( mun kaverin hevoselle kävi samoin tai siis et sekään ei enää voi hypätä kuin satunnaisesti jotain 40 cm.. jaksamisia sulle ja puksulle! :)

    VastaaPoista